Tää olikin sen verran hyvä kirja, että luennoille menemisen sijaan jäinkin eilen himaan ja luin koko kirjan kerrasta läpi. Tai jos en nyt ihan kerrasta niin melkein kuitenkin, katselin mä siinä sivussa tosin telkasta parit ohjelmatkin.

Kirjan juoni oli suht simppeli kaikkine vähän absurdeinekin käänteineen. Vaikka aiheet oli tavallaan hyvinkin rankkoja, toimi koko kirjan kantavana voimana huumori. Erityisen hauskana jäi mieleen esimerkiksi tapaus "Augusten värjää Bookmanin hiukset vihreäksi teräsvillaksi".

Kirjan hahmot olivat paria poikkeusta lukuunottamatta ainakin jollain tavalla sympaattisia puutteistaan ja negatiivisista piirteistään huolimatta. Ainoa, jota kohtaan en koko kirjan aikana tuntenut muuta kun ärsytystä oli Dorothy, mutta eipä tuota hahmoa juuri oltukaan yritetty inhimillistää. Bookmania kohtaan tunsi lähinnä sääliä, mikä on sinänsä uusi tuntemus mulla mitä pedofiileihin tulee. Augusten vaikutti kirjan alussa pikkupoikana tosi raivostuttavalta, mikä johtui tietty hahmon kotioloista. Sitten kun se pääsi Fincheillä vähän vapautumaan se muuttui heti siedettävämmäksi.

Finchien kotikasvatusmetodit oli tosi kiinnostavia, sillä mitä muuta tolla tyylillä nyt voi syntyä kuin onnettomia lapsia ja neuroottisia aikuisia? Jos joskus alan muksuja pukaamaan, koitan kyllä ainakin saavuttaa jonkun kultaisen keskitien. Ei mitään äärimmäistä vapautta, muttei kuitenkaan mitään kotinatsikasvatustakaan. Vähän niinkuin ton Augustenin lapsuuden ja teini-iän kasvatusmallien fuusio.

Mä en tiedä mikä ton kirjan kirjottamistavassa oli sellasta, että sitä oli vaan pakko lukea eteenpäin jokaisen luvun jälkeen, mut joku siinä oli. Ehkä se oli toi simppeli kieli ja sellanen pieni toisto mihin ainakin alussa kiinnitin huomiota. Joka tapauksessa tyylillisesti tosi helppoa ja ymmärrettävää tekstiä joka punoutui alusta asti aivoihin tehden tarinasta helpon seurata ja saaden jotenkin imeytymään mukaan noihin tapahtumiin.

Kestäis ehdottomasti toisenkin lukukerran.

Juoksee saksien kanssa #1